Välillä musta tuntuu, että en ole saanut elämässäni oikein mitään aikaiseksi. Toiset valmistuvat kovalla työllä erilaisista kouluista, pänttäävät pääsykokeisiin, perustavat perheen, muuttavat ulkomaille ja mitä näitä nyt onkaan...

Sitten on meitsi, joka lukion jälkeen on avannut ainoastaan Voguen ja muutaman muunkin muotilehden. Päntännyt olen ainoastaan syksyn ja kevään trendejä. Ja mitä perheen perustamiseen tulee niin onhan minulla ihana avopuoliso, suloinen blogilapsonen ja sitten olisi se huomenna kuusi vuotta täyttävä Cecil.

Huomenna alkaa Salossa markkinat ja jotenkin se markkinoiden aika on mulle nykyään todella tärkeää. Enkä nyt tarkoita sitä, että on siistiä hakea torilta kolmen päivän ajan lakuja, vaan sitä, että tasan kuusi vuotta sitten oli myös markkinoiden ensimmäinen päivä ja tuona päivänä aukesi myös oma liikkeeni - Cecil. Olen kauneudenalan yrittäjä jo kuuden vuoden kokemuksella. Vuosiin on mahtunut paljon hyviä, mutta myös niitä huonoja hetkiä. Aika on mennyt nopeasti, niin nopeasti, että ehkä juuri siksi usein huomaan sanovani, että enpä ole oikein mitään saanut aikaiseksi elämässäni.

Miksi vertaan itseäni siihen, miten yleensä asiat elämässä menevät eteenpäin? Tiesinhän jo lukiossa, ettei opiskelu ole lainkaan minua varten. Haluan päästä tekemään oikeasti jotain mistä nautin ja vaikkapa kemian lukeminen ei kuulunut tähän ryhmään. Yrittäjäksi ei kuitenkaan valmistuta mistään koulusta, ei ole valmistujaisjuhlia taikka luokkakavereita. Yrittäjäksi kasvetaan pienin askelin. En koe olevani valmis vieläkään, mutta paljon olen näinä vuosina oppinut ja varmasti sellaisia taitoja, joita en siellä koulunpenkillä olisi voinut edes oppia.

Aina kun Cecilillä on synttärit niin muistan arvostaa itseäni taas vähän enemmän. Eihän se oikeasti ole mikään itsestäänselvyys, että tässä taloustilanteessa saa sen oman liikkeen edes vuottakaan pysymään pystyssä. Tällaisena pienenä yrittäjänä olet meinaan Suomessa todella yksin. Tää on muuten sellainen aihe, josta tekisi mieli kirjoittaa vähän laajemminkin - kiinnostaisiko teitä lukea siitä?
Vietän tämän merkkipäivän yrittäjälle tyypillisesti töissä ja teen työpäiväni varmasti hymyssä suin. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä tätä työtä ja isoin kiitos siitä kuuluu asiakkailleni. Ilman heitä ei olisi 6-vuotiasta juhlittavana. Valtava kiitos menee myös ystäville ja läheisille, jotka ovat minua kaikkina näinä vuosina tukeneet ja arvostaneet sitä panosta, minkä työlleni olen antanut. 
Lokakuuni alkaa kiitollisena ja onnellisena - arvostan itseäni taas pikkuisen enemmän.
Onnea Cecil ja kiitos isosti kaikille! ♥

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Syyskuu on vierähtänyt ohitse nopeasti, vähän ehkä liiankin nopeasti. Veikkaan, että juuri se hektisyys ja päivien lähes liian nopeasti vaihtuva tahti ovat saaneet aikaan sen keskittymisen vaikeuden, josta aiemmin teille kirjoittelinkin. Monena päivänä sää on myös ollut niin epätavallisen lämmin, että on pitänyt oikein miettiä, että nyt on syyskuu. Eilen kuitenkin syksy löi vasten kasvoja todella kylmästi. Menin kasiksi töihin ja auton mittari näytti +2 astetta. Tarkoittaako se sitä, että nyt saa kaivaa ohuet villakangastakit esiin? Jos näin on, niin lupaan olla ainakin hetken valittamatta säästä.

Syyskuussa tuli tehtyä paljon töitä, mutta myös nautittua ystävien seurasta. Kävimme extempore risteilylläkin Tomin kanssa.♥ Helsingissä on myös tullut viihdyttyä paljon - niin töiden kuin blogijuttujenkin merkeissä. On ollut ihana nähdä taas kaikkia blogituttuja, joita ei oikeastaan koko kesänä ole nähnyt. Syyskuun aikana olen taas tajunnut sen, että kuinka hienoihin ihmisiin sitä onkaan päässyt tutustumaan bloggaamisen kautta. Ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että miten positiivisesti bloggaaminen on vaikuttanut elämääni.

Olen tässä kuussa liittynyt myös Snapchattiin, mutta puhetta sisältävää videoneitsyyttä en ole vielä ehtinyt menettämään. Mut löytää sieltä samalla nimellä kuin instastakin, eli reetta_e. Lokakuun aikana aion saada edes sen ensimmäisen videon sinne snäppiin. Tää on jo vähän noloa, mutta olen oikeasti yrittänyt hölötellä kännykälleni ja jopa kuvannut pari videota näistä höpinöistä. Roskikseen ovat menneet ja äkkiä, koska tuntuu etten tuollaiselta videolta jotenkin edes tunnista itseäni. Ja mites toi oma ääni!? Ei jee, kyllä kuulostaa kammottavalta.

Olen nyt tasan viikon ollut flunssassa ja toivon, että kun torstaina herään niin syyskuun lisäksi olisi poissa myös tämä flunssa. Mutta on tai ei niin perjantaina suuntaan ihanien tyttöjen kanssa The Blog Awards Finland juhlaan. Ylläripylläri asun miettiminen ei ole taaskaan ollut helppoa, enkä kyllä tiedä vieläkään, että mitä sitten loppupeleissä laitan perjantaina päälleni, mutta fiiliksen mukaan sitten vaan.
Nyt laitan koneen kiinni ja suuntaan ennen töihin menoa kampaajalle. Innostuin muuten jo vähän kaivelemaan vanhoja kuvia, johon sain innostuksen Niophlex postauksen hiustarinaa kirjoittaessani. Joten tän postauksen kuvituksena on meikä lähes 2,5 vuotta sitten. Joku tarinankerronta on yllättäen tässäkin meneillään. 
Loistavaa syyskuun viimeistä teille kaikille! ♥

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Rakastan korkkareita, mutta olen suhteellisen huono käyttämään niitä. Syy on yksinkertainen - olen niin pirun pitkä ilmankin lisäsenttejä. Kun koroilla kävelee harvoin niin jalat väsyvät normaaliakin nopeammin korkojen kanssa heiluessa. Kyllähän niitä korkkareita on vuosien varrella kerääntynyt yhdet jos toisetkin kaapin uumeniin, mutta kovinkaan monet eivät sitten kuitenkaan oikeasti ole olleet kovin hyvät jalassa.

Kaapissa olevat kauniit kengät eivät olekaan olleet ne tyylikkäämmään asun pelastajat vaan illan tuhoajat. Sitten tein löydön, sellaisen, jota on itsenikin erittäin vaikea uskoa edelleenkään todeksi. Löysin meinään keväällä täydellisen ihanat korkkarit Hennesiltä 35€ hintaan ja tuo hinta todellakin arvelutti minua. Kerran jo jätin kengät kauppaan, koska olin niin varma, että tuolla hinnalla saan ainoastaan 64 vesikelloa ja irronneet nilkat. Sitten olikin jo hätä uusien kenkien hankinnan suhteen ja päätin viikon pohdinnan jälkeen antaa näille yksilöille mahdollisuuden. Kauhukuvani oli jäätävä, mutta kenkien tarve kemuihin vielä jäätävämpi.

Yleensä tällaiset riskiostokset ovat syystäkin tuon otsikon alla ja ne päätyvät yhden käyttökerran jälkeen kaapin uumeniin taikka kirppikselle. Nyt kuitenkin olen hyvin vakuuttunut siitä, että lähes puoli vuotta käyttöä kestäneet korkkarit eivät tule irroittamaan nilkkojani eikä niiden korkokaan irronnut ensimmäisellä käyttökerralla, sitä meinaan pelkäsin myös. Sen sijaan näistä korkkareista on tullut lempparini, ne eivät ole koskaan hiertäneet jalkojani ja niiden kanssa jaksaa oikeasti olla. Ne ovat tukevat jalassa ja niillä on hyvä kävellä. Joskus näköjään se halvinkin voi olla yllättäjä ja pelkästään positiivisessa mielessä.
Millaiset ovat sinun lempparikorkkarisi?
Jään innolla odottamaan kenkätarinoitanne!♥

Kuvat: Riikka / Kaksi Yhden Hinnalla
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM