Bloggaajakirppis huomenna I love me -messuilla

Tiiättekö mihin kannattaa huomenna suunnata?

No I love me -messuille tietenkin. Tänä viikonloppuna järjestettävät lempparimessuni starttaavat perjantaina ja kestävät aina sunnuntaihin asti. Tämä taitaa olla jo seitsemäs kerta putkeen kun suuntaan näille messuille. I love me -messut kun ovat ainoat messut jossa on niin laajasti esillä kauneutta ihan jo työhönikin liittyen ja sitte on vielä se muoti osiokin - täydellinen yhdistelmä siis.

Olen ollut näillä messuilla töissäkin ja viime vuonna fiilistelin messuja ensimmäisen kerran bloggaajan näkökulmasta ystävieni kanssa. Päädyin myös messujatkoille kauneustoimittajien porukan kanssa ja viikonloppu oli mitä hupaisin. Tänä vuonna suuntaan taas vähän erilaisemmalla fiiliksellä messuille, sillä mua yllättäen jännittää!

I love me -messuilla järjestetään tänä vuonna myös bloggaajakirppis.

Bloggaajakirppis on heti perjantaina (16.10) klo 16-18.00 ja minutkin löytää sieltä kirppistelemästä. Jännitystä tuo ilmaan se, että en oikein tiedä, että millaisena kamelina tulen messuille saapumaan. Näen silmissäni itseni nousemassa junasta Pasilan asemalla ja joku kasseistani leviää siihen raiteille tai jotain muuta vastaavaa.

Jos vaatteet, asusteet ja kosmetiikka kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti tulla mestoille perjantaina. Olen tyhjentänyt kaappejani aika ahkerasti ja tosiaan pakkaan mukaan niin paljon kuin vain uskon kykeneväni täältä Salosta Helsinkiin kuljettamaan. Alla olevissa kuvissa on muutama mukaan lähtevistä vaatteista.
Nähdäänkö perjantaina messuilla? 
Mukavaa torstaita ja toivottavasti nähdään huomenna! ♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät