Blogini 2-vuotis arvonta

Viimeiset kaksi viikkoa on olleet sellaista pyöritystä että huh, mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla.
Kevät tuo aina uusia tuulia tullessaan ja niin on käynyt tänäkin vuonna. <3
Kaikessa tässä tohinassa jotain tärkeää pääsi kuitenkin unohtumaan - pikkuinen blogilapsoseni täytti nimittäin sunnuntaina kaksi vuotta. Muistin koko ajan synttärien olevan vasta tällä viikolla, mutta kun kaivoin ensimmäisen postaukseni esiin hoksasin tämän suurensuuren virheeni.
Juhlistin kuitenkin tietämättäni blogin synttäreitä mitä parhaimmalla tavalla - viettämällä yli kaksi tuntia aikaa asukuvien oton parissa.

Synttäreihin olin myös varautunut te lukijat mielessäni, sillä sain Bio Sculpturelta mahtavan setin kynsilakkoja arvottavaksi teille. Lakoissa on sellainen tarina, että ne on valittu sen mukaan minkä värisiä kynsiä itselläni on ollut loppuvuoden aikana. Listasinkin tammikuussa yhteen postaukseen kaikki viime vuoden kynteni ja teidän äänien perusteella kasasin toisen postauksen kauneimmista kynsistä ja niiden takaa löytyvistä asuista. Postaukseen pääset tästä.

Bio Sculpture kynsilakkojen laadukkuus on huippua. Vaikka itse en lakkoja geelausten takia sormien kynsissä käytäkään niin lakkailen kuitenkin varpaankynsiäni säännöllisesti. Kovin usein niitä ei kyllä tarvitse lakata, koska kynnet pysyvät viikkoja siistinä vain laittamalla lakkaa kaksi kerrosta.







Kuvat: Murat Mutlu
Eikö olekin ihania nuo värit? Kuvassa olevat viisi kynsilakkaa voivat pian olla sinun. Koska ilman teitä lukijoita olisi blogin pito aika erilaista niin näin 2-vuotis arvonnan vuoksi haluankin muistaa teitä ja osoittaa arvonnan vain teille blogini lukijoiksi liittyneille. <3
Jos et ole vielä ehtinyt lukijaksi liittyä niin ei huolta, voit tehdä sen nyt ja samalla osallistua arvontaan. Kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommentit osioon olet mukana arvonnassa. Arvonta käynnistyy NYT ja päättyy keskiviikkona 19.3.2014 klo 20.00
Toivotan kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan sekä ihanaa viikonloppua! <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Saija,
Saija,
Mäkään en muuten päässyt ilmoittautumaan lukijaksi... Tuli sama ilmoitus kuin yllä: "Pahoittelemme...

Emme pysty käsittelemään pyyntöä. Yritä uudestaan tai palaa asiaan hetken kuluttua."... ja haluan liittyyyyyy 😉
www.blogger.com/profile/011200633133099069
Ella,
Minäpä osallistun, hih! Olen lukija 😉
ellataimi12@gmail.com
www.blogger.com/profile/050653133669136534
Anonymous
,
Onnea 2-vuotiaalle! 😊

Lauren.81@hotmail.com
Tee Koo,
Reetta Ekström,
No onpa kurja ongelma. Toivottavasti joku päivä onnistuu. 😊 Blogger taitaa jotenkin ihan oman mielen mukaan tuota liittymistä herjailla, koska jotkut ovat arvonnan aikana pystyneet lukijoiksi liittymään ja toiset taas ei. 😟
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Cherry G,
Liityn lukijaksi ja osallistun arvontaan.
Kauniin värinen takki sinulla, sopii hyvin hiuksiisi.

Kumpa itsellekin sopisi tuollainen väri 😊
www.blogger.com/profile/121954812782941798
Jaruto,
Huh, ehdinpäs vielä. >:D Ja sait uuden lukijan!

jaanatuulisusanna[at]hotmail.com
www.blogger.com/profile/071354389257971474
Reetta Ekström,
Tervetuloa ja kiitos kovasti! =)
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Hih, loistava ajoitus, tervetuloa! 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159