Denim and marble

Rakkauteni marmoriin ei ota laantuakseen ja olinkin aika innoissani kun keskiviikkona Anna-Marian kanssa bongasimme Helsingistä marmorisen seinän. Olen kävellyt tuosta ohi varmasti satoja kertoja, mutta koskaan ennen en ole tajunnut tuon seinän olemassaoloa. Nyt olenkin seinästä niin innoissani, että olen jo miettinyt vaikka mitä asuja, jotka olisi täydellistä kuvata juuri tuota taustaa vasten.
Tykkään luoda asuni kahden tai kolmen värin ympärille. Tämän asun värimaailma on sellainen, jota harvemmin näkee päälläni vaikkapa talvella. Värien yhtenäisyyden rikkoo ainoastaan pinkit huuleni, mutta mieleeni ei tule mitään väriä, minkä kanssa ne eivät sopisi. Pinkit huulipunat ovat lemppareitani - ilman huulipunaa en jotenkaan osaa edes olla.
Olen ottanut itselleni tietoiseksi tavoitteeksi shoppailun vähentämisen. Suurin syy siihen on se, että en enää löytänyt kaapistani muka mitään kivaa vaan ennemmin ostin aina uutta. Kun olen pakottanut itseni penkomaan kaappiani vähän tarkemmin ja sitten ennemmin ostamaan sellaista, jota oikeasti tarvitsen, niin vaatekaappini sisältö on avautunut minulle ihan uudella tavalla. Tässäkin asussa kaikki muu on vuoden tai parikin vanhaa paitsi torstaina ostamani aurinkolasit ja äidiltä saamani MACin huulipuna. Kyllähän mun niitä vaatteita tulee edelleen hankittua varmasti monenkin mielestä paljon, mutta verrattuna aiempaan niin tiedän itse vähentäneeni shoppailua todella reilusti. Kun löytää kaappiin sellaisia hyviä vaatteita niin asu näyttää ajankohtaiselta vielä vuoden tai kahdenkin päästä.
Kiinnitättekö itse nykyään enemmän huomiota siihen vaatekaapin kokonaiskuvaan kuin yksittäisiin uutuuksiin?
Entä mitäs tykkäsitte tästä asusta?
Ihanaa sunnuntaita kaikille! ♥







Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe 
Sunnies, Gina Tricot, / Lips, MAC / Denim jacket, Zara / Pants, H&M
Watch, Esprit (gifted) / Shirt, Zara / Ring, & Other Stories / Sandals, Birkenstock (gifted)
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät