I Love Christmas

Joulu <3
Olen aina ollut jouluihminen. Tuntuu, että mitä enemmän ikää karttuu sitä enemmän siitä tykkään.
Aloitan lahjojen hankkimisen usein jo kesällä. On kiva kun voi miettiä rauhassa sopivia juttuja läheisille. Ei tule sitten tehtyä viime minuuttien turhia hankintoja.
Eikä myöskään kiireiset ihmiset kaupoissa viimeisellä viikolla ennen aattoa ahdista sitten lainkaan. Voi vain keskittyä joulun odotukseen.
Olen myös hurahtanut ihan täysin paketointiin. Jemmailen koko vuoden liikkeeseeni kaikkia pahvilaatikkoja joissa tilauksia tulee, niin sitten saa tehtyä lahjasta riippumatta kauniin tasaisen paketin pahvilaatikon avulla. Kai tällainen pieni huijaus on sallittua?

Koska lahjoja on jo hankittuna haluaisin kotiin kuusen juuri sen takia, että pääsisin paketoimaan. Mikään ei ole niin kivaa kuin kuusen alla odottavat paketit.
Katsotaan saanko viikonloppuna tämän operaation aloitettua.

Yhden kuusen olen jo saanut koristella. Päätin tänä vuonna taas laittaa Ceciliin joulukuusen. Onneksi laitoin, sillä se piristää joka aamu kun avaa liikkeen oven ja näkee kaikki kimmeltävät koristeet.
Koristelin liikettä muutenkin vähän joulujutuilla. Tänään joulufiilis oli todella korkealla kun lunta pöllysi ikkunan takana ja liikkeessä paloi kynttilät - tunnelmallista. <3

Toivottavasti tekin saatte vähän joulufiilistä näistä kuvista.












Jouluisia kuvia ja muitakin tulee lähes päivittäin laitettua instagramiin, sieltä löydät minut nimellä:reetta_e
Blogin facebook sivuja taas pääset seuraamaan tästä linkistä: http://www.facebook.com/lifeisbeautifuland
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Riikka,
Ihana kuusi! Mä ihastelen muuten vieläkin päivittäin näitä kynsiä 😉
www.blogger.com/profile/166099141745723914
Reetta Ekström,
Kiitos! 😊 Se piristää ehdottomasti jokaista päivää ja toivon, että myös ohikulkijoita. Livenäkin saa ehdottomasti tulla tsekkailemaan jos täällä päin liikut! 😊
Hih, kiva kuulla - kaikki taitavat olla vielä tallella? 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159