Ihan mummona Hernesaaren Rannassa

Mun on jo pitkään, tai no niin kauan kun paikka on ollut olemassa, tehnyt mieli käydä Hernesaaren Rannassa. Helsingissä olen ollut kesän ajan vähintään viikoittain, mutta kesätön sää ei ole houkutellut meren äärelle. Maanantaina oli viimein are ja kesä osa päivää ja niinpä päätimme ystäväni kanssa käydä tsekkaamassa Hernesaaren Rannan.
Alueen sijainti houkutti meitä eniten, sillä oli ihana olla ulkona koko päivä. Tai no aamun istuin kampaajalla, mutta silloin olikin vielä viileämpi sää. Kampaajalla istuminen kyllä kannatti, sillä vihdoin ja viimein sain lähes vuoden haaveilemani mummotukan. Väri on siitä jännä, että se näyttää joka valossa ihan erilaiselta ja näissä auringonvalossa otetuissa kuvissa se vasta ihana onkin. Rakastan tätä hiusten kylmyyttä ja kiitos näistä hiuksista menee IdHAIRILLE.♥ Matka tämän hiusvärin saavuttamiseen on ollut pitkä ja kivinen ja siitä onkin tulossa myöhemmin oma postauksensa.
Treffasimme kampaajani jälkeen ystäväni kanssa Zarassa, johon mulle muuten voisi antaa porttikiellon, ja lähdimme siitä käppäilemään kohti Hernesaaren Rantaa. Olihan sinne jonkun verran matkaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Nespresson toukokuisista kemuista asti olen haaveillut Street Gastron leivistä ja niitä me sitten päädyimmekin perillä syömään. Maistui ihan superhyvälle ja leivän seuraksi hain latten Robertsilta. Siinä höpötellessämme ehdin myös hakea baarista alkoholittoman mojiton ja se oli yksi parhaista ikinä juomistani. Hernesaaren Rannan idea onkin enemmän kuin toimiva - kun yhdeltä alueelta saa paljon erilaisia juttuja niin jokaiselle löytyy varmasti jotain mieleistä.
Tärkein kysymys ensin: Mitäs tykkäätte mun uusista hiuksista? Ja sitten, oletteko käyneet Hernesaaren Rannassa? 
Ihanaa torstaita ja kuullaan taas pian! ♥







SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät

Kommentit

PlusMimmi,
Oi vitsi, sekä hiukset että mojito näyttää kyllä hyvältä! 😊
www.plusmimmi.com
millamainen,
Oot kyllä upea mimmi! Uus tukka näyttää erittäin hyvältä.

Kiitos muuten, että mainitsit tosta alkoholittomasta mojitosta. Mulla on takapihalla iiiiso mojitominttupuska, joten toi menee testiin ehdottomasti tänään! Namnam!
millamainen.blogspot.fi
Reetta Ekström,
Kiitos ihana Mimmi! <3
Mulle on kyllä selkeesti tullut joku minttu & lime addiktio - aloitin juomaan sitä YR detox juomaa tänään ja siihenkin piti sitten niitä sekoittaa. 😃
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
Reetta Ekström,
Voi miten ihanasti sanottu, kiitos ihana Milla! <3

No mutta jes jos sait tästä idean mojitoihin! 😊
Tuliko hyviä?
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
Piia,
On hieno tukka kyllä! Onko toi granny hair aina kylmään taittuva? Mua kiinnostaisi kokeilla mutta kylmät sävyt ei kyllä mulle sovi. Lämmin harmaa taas joo mutta se ei taida olla mikään granny vaan maantien harmaa 😃
www.weekendchic.fi
Reetta Ekström,
Kiitos Piia! 😊

Kyllähän näitä harmaita tehdään todella monissa sävyissä, voisin ajatella, että sellainen tummemman harmaa granny ei olisi kasvoja vasten niin kylmä kuin tällainen ihan supervaalea. Mulla oli kuitenkin vaalea tukka jo aiemminkin, mutta silti tämän pohjalle oli tehtävä värinpoisto, että väristä tulisi mahdollisimman kylmä kuten toivoin. 😊
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/