I'm back

Vihdoinkin tuntuu, että olen taas elossa. Harvemmin jään flunssan takia töistä pois, mutta nyt oli sen verran ärhäkämpi tapaus kyseessä, että jouduin perumaan lähes kaikki viime viikon menot ja vaan lepäilemään kotona.

Yrittäjänä sairastaminen on todella stressaavaa - kynnys asiakkaiden aikojen siirtämiseen on erittäin suuri, koska ei haluaisi tuottaa pettymystä asiakkaalle, joka on itselleen ajan varannut. Toinen ikävä puoli on se, että kun yrittäjänä sairastaa niin rahaa ei tule mistään. Hikisen sairaspäivärahankin saamiseen on useamman päivän karenssi. Ellen väärin muista niin se on peräti neljä päivää. Ei mitään logiikkaa, koska eihän kukaan yrittäjä ihan muuten vaan pidä liikkeensä ovia suljettuna.

Oon tässä kipeänä ehtinyt pohtimaan aika paljonkin tätä yrittäjien kohtelua Suomessa ja oon kyllä tällä hetkellä jotenkin todella kiukkuinen. On jotenkin niin koomista, että mediassa on usein esillä se, että miten Suomeen tarvitaan uusia yrittäjiä ja yrittäjyyteen kannustetaan ja... Veikkaanpa, että aika monta yritystä olisi jäänyt perustamatta jos samalla tavalla uutisoitaisiin, että mitä se yrittäjänä olo Suomessa käytännössä tarkoittaa. Kaikki kun on tehty niin älyttömän hankalaksi. Olenkin monesti sanonut, että jos yritystäni perustaessa olisin tiennyt ihan tasan tarkkaan, että mihin oikein olen ryhtymässä niin voisi olla hyvinkin mahdollista, ettei liikettä nimellä Cecil, olisi koskaan syntynyt.

Saan paljon kysymyksiä yrittäjyyteen liittyen ja siksi olenkin miettinyt, että pitäisikö minun alkaa kirjoittamaan aiheesta enemmän blogissani. Mitä olette mieltä, kiinnostaisiko aihe teitä? Ja jos kiinnostaa, niin mistä eritysesti haluaisitte kuulla?

Nyt ajattelin laittaa Salatut Elämät maratonin pyörimään, sillä olin viime viikolla niin poissa pelistä, että kaikki Salistenkin jaksot on katsomatta. Onneksi asia korjaantuu nyt, koska tämä tilanne oli jo vähän huolestuttava.
Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja toivottavasti pystytte kiertämään kaikki flunssat kaukaa! ♥

Kuva: Anna-Maria / Secret Wardrobe

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät

Kommentit