Indietorin kirppislöydöt

Lupasin esitellä oikein omassa postauksessa tekemäni kirppislöydöt. Tämä oli siinä mielessä historiallinen tilanne, että olen todella huono tekemään ostoksia kirpputorilta.
Indietorilla oli suomalaisten suunnittelijoiden myyntipisteiden lisäksi blogikirppis. Yhtä Lumin nahkapussukkaa mietin kauan, mutta sain hillittyä itseni ja pysyin ostoksissani voin blogikirppiksen puolella.
Tämä kannatti, sillä ostin neljä vaatetta ja kaikki olivat yhteensä 9€. Hermoja ja penkomista tämä ostosuoritus vaati. Onneksi mukana ollut ystäväni on paljon parempi kirppistelijä niin seurasin vain häntä ja otin oppia.


Mainitsinkin jo Indietoria käsitelleessä postauksessa, että en muista keiltä bloggareilta vaatteeni ostin - valitettavasti en muista edelleenkään. Mutta ei sillä niin väliä, vaatteet olivat hyviä hankintoja ja paria paitaa olenkin jo useamman kerran käyttänyt. Jos toiset kaksi eivät löydä tietä käyttöön asti niin varmasti saan ne myytyä eteenpäin - ei tarvitse murehtia että jäisivät kaappiin pyörimään turhaan.


Kaikki vaatteet olivat todella hyväkuntoisia ja täysin tahrattomia.
Varmasti tulen jatkossakin suuntaamaan blogikirppikselle jos ajankohdat vaan omaan kalenteriin sopivat. 




Mitäs kivoja kirppislöytöjä te olette tehneet kesän aikana?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Reetta Ekström
Reetta Ekström,
Kiitos! 😊
Totta, kyllä siitä hyvä fiilis tulee kun päivän stadiretkestä puuttuu nolla perästä! 😃
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Anonymous
Anonymous,
Käy ihmeessä kattoon löytyiskö tuolta jotain 😊 ---> http://sapenkirppis.blogspot.fi/
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229