Jungle shorts

Shortsikelit ovat olleet aika minimissä tänä kesänä ja se jos mikä pistää harmittamaan. Olen käyttänyt näitä shortseja keväämmällä ohuiden sukkahousujen kanssa, mutta kuvat ovat aina jääneet ottamatta niinä päivinä. Niinpä päätin luoda shortsien ympärille mielessäni pyörineen asun, jotta pääsin testaamaan bongaamaani uutta kuvauspaikkaa.
Rakastuin niin asuun, kuvauspaikkaan kuin kuviinkin. Kaikki toimi jotenkin niin hyvin yhteen. Onnistuneiden kuvien lisäksi kameraan tallentui myös sellaista fail matskua, että epäonnistuneita asukuvia olisi tulossa taas pian postauksen verran.
Kylmien säiden takia en ole tähän kesään edes ostanut yksiäkään uusia shortseja, koska vanhojakaan ei ole päässyt käyttämään. Nämä jungle shortsit sain keväällä Ivyreveliltä ja tykkään niistä kovasti. Materiaali on ihanan kevyttä, mutta ei silti ryppistyvää ja shortsit on mukavan rennot päällä. No viimeistään kesälomallani saan kulkea näissä vaikka aamusta iltaan - sitä odotellessa.
Olisi niin tehnyt mieli laittaa nuo shortsit jalkaan tänään kun suuntaan ystäväni kanssa mojito treffeille viikonlopun kunniaksi. Auton mittari kuitenkin näytti jäätävää 12 asteen lukemaa kun tulin kotiin, joten taidan unohtaa haaveeni.
Jäätävästä säästä huolimatta, oikein ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
Niin ja mitäs tykkäsitte näistä vähän erilaisista asukuvista, entä asusta?






Kuvat: Diina
Sunnies, Aldo / Top, Bik Bok / Trench coat, Zara
Shorts, Ivyrevel (collaboration) / Bag, Zara / Sandals, H&M 
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät

Kommentit

camilla,
Mulle tuli kylmä sun puolesta. 😃 En oo uskaltanut kertaakaan pitää shortseja tänä kesänä.

Jäin tahtomattani tuijottamaan noita sun karamelli sandaaleja. Tulee vähän tyyliltään mieleen eräs merkki josta puhuttiin. 😉
everything-has-beauty.blogspot.fi/
Maria Ihanaista,
Oi nää on kyllä aivan upeat kuvat Reetta! <3
ihanaista.blogspot.com
hanna
,
Kivalta näyttää!!! Kyllä mä olen usein ajatellu sua viime aikoina, että voi vitsit, ei vaan meinaa tulla Reetalle kunnon kesäkelejä;) Nooo, sitä hauskempaa sitten elokuussa 😊
Reetta Ekström,
Ihana Camilla!! 😃

Mä oon pitänyt pari viikonloppuna jotain superminishortseja kun oon ottanut kotipihalla area, mutta muuten on kyllä käyttö jäänyt aika nollaan. Noi kuvat otettiin keskiviikkona ja tulin siihen tulokseen, että kun takki on pitkä niin vähän viileämmälläkin ilmalla tarkenee shortseilla. 😊

Hei niin tulee!! 😃 Mutta noissa on vähän paksummat pohjat niin se vetosi hankkimaan ne aitojen kamuiksi! 😃
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
Reetta Ekström,
Oi, ihana kuulla, kiitos kovasti Maria! <3
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
Reetta Ekström,
Voi Hanna, olet niin ihana! 😊 Kiitos kovasti! <3

No tiiätkö, jos ei olisi sitä elokuun lomaa odottamassa, niin varmaan oisin jo saanut jonkinlaisen hermoromahduksen! 😃
Tässä on nyt vaan se paha juttu, että kun ei mitään kesävaatteita pääse käyttämään Suomessa niin kaiken haluaisi sitten pakata mukaan ja se ei mitenkään käy päinsä! 😃
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
Pinja,
On kyllä mielettömän kivoja kuvia ja asu myös, tykkään! 😊
pinjakk.blogspot.com
Reetta Ekström,
Jee, kiva että tykkäät, kiitos ihana! <3
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/
hanna
,
Totta! Kaikki kesävaatteet mukaan ja samalla pitää matkalaukku tyhjänä... Hirveä pattitilanne!
Reetta Ekström,
No niin on! En tiedä miten tämän asian enää ratkaisen! 😃
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/