Kisahuumaa!

Ihan ensimmäiseksi pahoittelen, että en ole sunnuntain jälkeen kirjoitellut. Tarkoitus on kyllä ollut, mutta kiirettä on pitänyt.
Olen koukussa jääkiekon MM-kisoihin! Suomen matsit ovat koukuttaneet minut telkkarin ääreen jo lapsesta asti. Eilinen Suomi-Sveitsi matsi oli välillä niin jännä, että ihan unohdin hengittää! Nyt on kuitenkin väri jo palanut kasvoille ja huomenna klo.20.15 olen satavarmasti telkkarin äärellä.
Suomen pelaajista fanitan Pihlströmiä, Komarovia ja tottakai Väänäsen Ossia! Kaikista löytyy asennetta enemmän kuin tarpeeksi.
Hankimme kisoja varten Canalin paketin kolmen kuukauden sopimuksella, mutta ei tässä muista kanavista ole mitenkään ehtinyt nauttimaan.
Nimittäin maanantaina koin karun herätyksen: kraanavesi haisi mädäntyneeltä kananmunalta! Vuorokausi ilman käyttökelpoista vettä (vaikka sitä kuulemma olisi voinut juoda) asetti jonkinmoisia haasteita ja herätti itsessäni superreippautta. Voin käyttää tätä sanaa, koska suuntasin tiistai aamulla 9.30 kuntosalille, jotta pääsen suihkuun. Onneksi veden kirkkaus ja tuoksuttomuus oli saatavillamme taas tiistai-iltana. Mutta kyllä sitä on ihminen avuton kun ei ole vettä.
Rakastan raikasta ja puhdasta vettä <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit