Mangon alelöydöt

Syksy on virallisesti saapunut kauppoihin - eilen bongasin Stockan rekistä ensimmäiset toppatakit. Ohuita untuvatakkeja ne olivat, mutta toppatakkeja kuitenkin.
Tavallaan ahdisti, tavallaan innosti. Rakastan kesää ja nämä helteet ovat olleet unelmieni täyttymys, mutta uusi sesonki houkuttelee aina kovasti näin muotia ajatellen.

Koska kesäkesävaatteiden käyttöikä on kaikkista lyhyin yritän varsinkin kesäalennusmyyntien loppuaikana kääntää ajatukset syksyyn.
Löydän aika harvoin Mangosta tai Zarasta itselleni sopivia pitkähihaisia paitoja - kun pituutta on lähes 180cm ei mitoitukset tahdo riittää. Jos hihat eivät ole aivan liian lyhyet on paita isessään ihan liian lyhyt tai sitten käsivarret eivät mahdu hihoihin lainkaan.
Olinkin lievästi ilmaistuna innoissani kun bongasin Mangon alesta kaksi pitkähihaista ja ne olivat niin kivoja molemmat. Pisti hymyilyttämään, koska esimerkiksi edellis syksynä löysin sopivan villaneuleen Filippa K:lta ja jokainen tietää että silloin ei puhuta 15€ alelöydöstä. Olen kuitenkin onnellinen, että tämä neule kaapistani löytyy - en ole koskaan ennen omistanut niin laadukasta vaatetta.

Kuvasin teille nämä Mangon paidat parvekkeella - vielä ne eivät ole päässet käyttöön asti. Tuon valkoisen neuleen pakkaan kyllä varmasti reissuun mukaan, se on täydellinen viilenevään kesäiltaan. Tuon farkkupaidan pukemisesta taas haaveilen syksyisenä päivänä vaaleanpunaisen Acnen villahuivin kanssa. Denim ja vaaleanpunainen sopivat niin täydellisesti yhteen.

Oletteko te jo tehneet syyshankintoja? :)Mitäs tykkäätte näistä mun löydöistä? 


 Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä kaikille! <3
Koitan tämän viikon aikana saada julkaistua teille vähän kuvia Gina Tricotin syksyn mallistosta - nyt kun viimein sekin asia on ajankohtainen. 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Reetta Ekström,
Kiitos Reetta! <3
Hei älä muuta sano - ihan kamalaa! 😃 Mulla on jo useampi takkikin mielessä sillä pakko saada asenteella - täytyy varmaan muistaa lotota viikonloppuna! 😃D
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Oiii, Canadat on niin parhaita! <3 Mä oon tässä nyt taistellu itseni kanssa et hankkisko niitä kolmannen vai ei, mutta varmaan tuumin asiaa sitten loman jälkeen paremmin kun ensin näkee mitä kivaa sieltä bongailee. 😊)
www.blogger.com/profile/174198754531559159