Näillä tuotteilla kohti kesää

Tällä hetkellä käytössäni on muutama sellainen tuote, joista tulee voimakkaasti mieleen kesä. Se on varmasti yksi isoimmista syistä siihen, että miksi olen niin kovasti ihastunut juurikin näihin tuotteisiin. Kun puhutaan kesästä ja sen mukanaan tuomasta kauneudesta, tarkoittaa se itselleni ensimmäisenä ruskettunutta ihoa. Oma ihonvärini on todella kalpea ja esimerkiksi kasvoni eivät rusketu edes aurinkoa ottaessa lainkaan.

Muutamia kertoja olen testannut kasvoille itseruskettavia, mutta lopputulos on lähes aina ollut niin karmea, että parhaat naurut ovat saaneet läheiseni. Niinpä olen luottanut aurinkopuuterin voimaan ja vaan hyväksynyt sen faktan, että kasvoni ovat ikuisesti sävyä kalkkuna. Sitten sain blogin kautta testiin Vita Liberatan self tanning night moisture maskin, joka on tarkoitettu kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Tuote on ihanan kosteuttava ja se antaa niin kevyen ja kauniin sävyn, että tätä uskallan suositella muillekin kalpeanaamoille. Toki sävy tummenee, jos tuotetta käyttää monta iltaa putkeen, mutta koska sävy tulee vaiheittain niin pysyy se silti luonnollisena.


 Kesän lähestyessä ja säiden vaihdellessa vuorokaudenkin sisällä ihan hirmuisesti on atooppinen ihoni todella kuiva. Se oikein huutaa kosteuttavia tuotteita ja jos tarpeeksi hyvää tuotetta ei löydy tähän tehtävään, niin siitä seuraa sellainen kutina, että tekisi mieli raapia koko naama irti. Todella ihanasti kuvailtu, mutta te jotka kärsitte itsekin atooppisesta ihosta niin tiedätte paremmin kuin hyvin, että tunne on juurikin tuollainen.

Siksi halusinkin nostaa tähän postaukseen mukaan testiin saamani Estelle & Thildin youth oilin, joka on ollut todellinen pelastajani. Kasvoille ei jää pienintäkään kiristävää tunnetta ja se jos mikä on luksusta. Tuote on myös älyttömän riittoisa. Tämän avulla saa kasvojen ihon niin sileäksi, että siihen on hyvä levittää vaikkapa sitä itseruskettavaa. Plussat myös siitä, että Estelle & Thild on luonnonkosmetikkasarja.


 Eikä kesän odotus ole mitään ilman ihanaa tuoksua. Olen edelleen vahvasti koukussa Victoria's Secretin body misteihin ja uusin tuoksurakkauteni on nimeltään Victoria. Tuoksusta tulee mieleen kesä ja pakkauskin on mitä suloisin. Hankin tämän tammikuussa laivalta, mutta uskoisin, että esimerkiksi kauppakeskus Forumin Victoria's Secretiltä löytyy tätä myös.
Ja sitten on vielä pakko hehkuttaa Biothermin itseruskettavaa, jossa ensimmäisenä ihastuin tuohon nestemäiseen koostumukseen. Tuotetta on älyttömän helppo levittää tasaisesti ja se jättää iholle pehmeän ja kosteutetun tunteen. Sävy on todella kaunis ja jo yhdellä käyttökerralla saa kauniin hehkun iholle. Mainitsemisen arvoista on myös se, että tämä ei tuoksu sellaiselle pahalle itseruskettavalle. Bongasin tuotteen tänä vuonna laivan valikoimista ja ellen nyt ihan väärin muista, niin myyjä sanoi tuotteen olevan viime syksynä markkinoille tullut uutuus.

Nyt kun saa taas nauttia nilkkojen vilauttelusta ja rikkinäisten farkkujen käytöstä niin ainakin itselleni se tarkoittaa sitä, että on aika kaivaa itseruskettavat tuotteet esiin. Välillä jaksan tarttua itseruskettaviin tuotteisiin talvellakin, mutta kesän lähestyessä on lähestulkoon katastrofi jos kaapista ei kyseisiä tuotteita löydy.
Millä tuotteilla te suuntaatte kohti kesää? Entä löytyikö postauksesta jotain tuotetta, jonka testaaminen kiinnostaisi?
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!♥



SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Pinja,
Tuli mieleen, että oisko sulla jakaa jotain itseruskettava-vinkkejä ihan kokonaisen postauksen verran? Jotain levityskikkoja ja muita sun hyviksi toteamia juttuja, jotka ottaa huomioon kun lähtee purkkirusketuksen kanssa läträämään, mua nimittäin ainakin kiinnostaisi ihan älyttömästi! 😊
pinjakk.blogspot.com
Reetta Ekström,
Hei Pinja ihan loistava idea, kiitos tästä ehdotuksesta! <3

Tuumin, että miten saisin toteutettua sen parhaiten ja lupaan ehdottomasti, että tällainen postaus tulee! 😊
lifeisbeautiful.bellablogit.fi/