Print shirt and grey hair

Viimeisen kuukauden aikana on hiuksissani viimein tapahtunut se muutos, jonka perään olen silmät sydäminä haikaillut. Haave harmaista hiuksista iski viime syksynä, tiesin, että lähdin tavoittelemaan jotain ihan hullua omaa hiushistoriaani ajatellen, mutta tässä sitä nyt ollaan, mummoimpana ikinä ja tukkakin on vielä päässä. Viimeisin värjäys tukalle tehtiin viime viikolla kun palasimme reissusta. Hiusjuttua on tulossa erikseen ainakin postauksen verran, joten kirjoitan aiheesta enemmän sitten silloin. Olen kuitenki tullut hyvin nopeasti siihen tulokseen, että tää harmaa väri on niin mun juttu. Se jotenkin sointuu täydellisesti ihoni väriin ja huulipuna-addiktin ykköshuomio on myös se, että kaikki huulipunat näyttää jotenkin todella hyvälle harmaiden hiusten kehystäessä kasvojani.

Olen viimeisen viikon aikana saanutkin paljon kehuja huulipunieni väreistä ja uskon sen johtuvan hiuksistani. Kehuja ovat meinaan saaneet muutkin värit kuin tuo kuvissa näkyvä uusin MAC hankintani. Kylmää hiusväriä vasten huulipunat saavat hehkua täysillä.

Ja mitä tähän asuun tulee niin en kutsu sitä vielä syksyn ensimmäiseksi asuksi, koska sen tittelin vie viime viikolla kuvattu asu, joka henkii syksyä värimaailmansa ansiosta. Yllättävästä ihastumisesta tuohon printtipaitaan kirjoittelin enemmän viime postauksessani. Ja eipä se fiilis siitä ole mihinkään muuttunut. Yleinen fiilikseni taas tällä hetkellä on aika helpottunut. Olen urakoinut kolmen viikon loman aikana kertyneet työt kahdeksassa päivässä (siksi täälläkin on ollut näin hiljaista) ja nyt alkaa taas palata normaali rytmi arkeen. Sanoisin, että syksyn tulo tuntuu ihan hyvälle ja ensi viikolla saan nauttia muutamasta kiireettömästä aamustakin.
Elämä on tässä ja nyt, muistakaa nauttia siitä! ♥




  Kuvat: Vanessa / Nessan Elämää

Sunnies, Aldo / Lips, MAC / Shirt, Ivyrevel (collaboration)
Trench coat, Zara / Ripped jeans, H&M / Sneakers, Stradivarius
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät