Punnitse & Säästä

Saloon, kauppakeskus Plazaan, avattiin tänään Punnitse & Säästä.
Odotin kovasti liikkeen avautumista, koska olen lapsesta asti tykännyt jogurttiananaksista ja papaijoista ja...
Ystäväni pääsi liikkeeseen töihin ja olen myös todella innoissani hänen puolesta. Työympäristö on ihanan selkeä ja avara, mutta vaarallisen houkutteleva.
Liike on todella iso, enkä ehtinyt sitä vielä tänään kokonaan kiertämään. Irtomyyntituotteita on montaa eri hintaluokkaa. Onnistuin tsekkaamaan ehkä kolmasosan liikkeestä ja jo siinä ajassa sain kerättyä neljä pussillista erilaisia herkkuja. Tästä suorituksesta sain kassalla palkinnoksi heti avajaispäivänä leimakortin! :D


Ilo kuitenkin loppui lyhyeen ja näin kuvailin fiilistäni omassa statuspäivityksessä:

Tähän ei taas pysty kukaan muu kuin minä:
suuntasin töiden jälkeen kauhealla kiireellä tänään avattuun Punnitse & Säästä liikkeeseen. Olin jo etukäteen varmistanut, että jogurttiananaksia löytyy ja onnessani sitten niitä sekä papaijoita ja aprikooseja, jogurttisena tietty, lappasin pussiin. Nälkä oli kaamea työpäivän jälkeen, joten aloin maistelemaan ostoksia heti autoon päästyäni. 
Ne olikin sitten niin hyviä, että onnistuin vetämään överit näistä terveysjutuista välillä Plaza-Viitannummi.
ps. mulla on paha olo edelleen!! 

Matka Plazasta meidän kotipihaan kestää n.8min. Muut pussit ovat edelleen suljettuina. Suuntaankin tästä unille parantamaan ähkyäni, joka ei vaan tunnu katoavan. 
Tästä kaikesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että liike on ihan paras ja aion käydä siellä jatkossakin. Valitettavasti nämä jogurttiherkkuni taitavat olla poissa ostoslistalta jonkun aikaa - onneksi on muistaakseni n.300 muutakin vaihtoehtoa valittavana. 
Mikä on teidän herkkua Punnitse & Säästä kaupasta?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonymous
,
No sit voi kyllä olla liian kova riski.. Sinuna en testais, ellei lääkäri anna lupaa! -Nänä
Reetta Ekström,
Joo, täytyy kysäistä lääkärin mielipidettä asiaan.
www.blogger.com/profile/174198754531559159