Seljankukkainen mojito

Kun kesäkuun alussa maistoin ensimmäisen kerran alkoholitonta mojitoa olin myyty. Päätin myös sillä hetkellä etten ikinä halua maistaa mojiton alkoholillista versiota - se varmasti vain pilaisi juoman raikkaan maun.
Voisin juoda mojitoa IHANKOKOAJAN, joten senkin takia on kovin hyvä, että rakkauteni kohdistuu tähän alkoholittomaan versioon. :D

Kun ennen juhannusta järjestin liikkeessäni blogikirppiksen halusin yllättää myymään tulleet ihanat bloggaajat pienellä aamupalalla. Salossa oleva Herkku ja Lahja Murena lahjoitti meille maisteltavaksi paria ihanaa erikoislimsaa, kiitos kovasti! <3
Ihastuin tuohon seljankukkalimsaan niin kovasti, että hankin sitä pienen pullon mukaan maalle kun lähdimme viettämään juhannusta. 

Kun tajusin pihalla kasvavan minttua ja äidin tuoneen maalle limejä kattausta koristamaan oli suunnitelmani valmis - selkankukkainen mojito.
Laitan ohjeen teille nyt juuri sellaisenaan miten sen tein/keksin maaseutuoloissa. Pakkasen ollessa lähettyvillä suosittelen ensimmäiseksi lisäämään raaka-ainelistaan jäitä! 








Jotta saisit kaksi seljankukka-mojitoa klassikoiksi muodostuneisiin Ikean korkeisiin laseihin varaa itsellesi seuraavat raaka-aineet:
1 kpl limereilusti minttua, n.20 lehteä koosta riippuen250ml kokoinen pullo seljankukkalimonadia (luomu)2 tl hienosokeria (kun ei muutakaan ollut) Rainbow sitruuna kivennäisvettä
Viipaloi lime ja pilko minttu pieniksi paloiksi. Jos ei mitään parempaa ole saatavilla niin käytä haarukkaa ja painele sen avulla limeä lasissa - limen kirpeä mehu antaa ison osan juoman mausta.Lisää sokeri ja tasaa seljankukkalimonadi laseihin - sekoita.Kaada loput lasista täyteen sitruunan makuista kivennäisvettä.Koristele mansikalla ja nauti pillillä, mieluiten kera jäiden! <3
Ihanan helteistä viikkoa kaikille! <3 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Reetta Ekström
Reetta Ekström,
Laita ihmeessä! 😊
Kerro jos jossain kohtaa sun tulee tätä drinkkiä kanssa testattua. 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström
Reetta Ekström,
Jee, toivottavasti tykkäät! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229