Selviytyjät Suomi

Olen vuosien varrella katsonut lukuisia kausia selviytyjiä.
Kun kuulin, että formaatti tulee Suomeen ja kilpailijoita aletaan hakemaan olin innoissani. Samalla mietin, että sopiiko tämä formaatti suomalaisille.
On myös jännä, että miten kansainvälisten formaattien suomi-versioissa palkintosummat ovat vain murto-osan alkuperäisitä. Selviytyjissä on aina taisteltu miljoonasta dollarista, n.700 000 eurosta. Meidän versiossa palkinto on 50 000 euroa.


Olen katsonut jokaisen jakson ja tänään alkoi vaan kertakaikkiaan ärsyttämään niin paljon, että pakko oli aiheesta kirjoittaa tänne.

Olen alusta asti ollut ärsyyntynyt Rawan Janneen. Hän hävisi ensimmäisen kisan, mutta siitä huolimatta on ottanut johtajan rooliin. Meuhkaa muille ja on omasta mielestään, tottakai, aina oikeassa.
En kuitenkaan jaksa uskoa, että tulee ikinä tätä kisaa voittamaan.  Jos niin käy, niin olen kyllä seurannut tätä ohjelmaa aivan turhaan!

Rawa on hävinnyt paljon enemmän koskemaattomuus- sekä palkintokilpailuja. Heitä on tällä hetkellä jäljellä enää neljä. Harimaulla on kasassa vielä kuusi kilpailijaa, olisi seitsemän, mutta Harri luovutti tulevan työtehtävän vuoksi.
Kun viime viikon jaksossa Rawa voitti paljon ruokaa ja Harimau ei mitään, heiltä kysyttiin, että haluaisivatko antaa toiselle heimolle jotain. Palkinto oli muuten suht säilyvää, mutta kolme kokonaista grillattua kanaa olisi syötävä heti. Ensi miettivät antavansa yhden kanoista toisille, mutta eivät sitten antaneetkaan vaan lahjoittivat vesimelonin.
Tämä oli mielestäni ihan reilu ele sekin, mutta kun tietää, että pohjalla on tämä tapaus niin meinasi tänään räjähtää pää kun Janne ei saanutkaan pitsaa ja voi sitä valitusta.

Tänään oli kilpailu, jossa palkintona oli pitsat jokaiselle joukkueen jäsenelle. Kilpailuun lähetettiin kummastakin leiristä yksi nainen.
Harimaun Heini voitti ja juontajana toimiva Heikki Paasonen kysyi: "Haluatko antaa osan palkinnosta toiseen heimoon?"
Palkinto oli vain ne pitsat, ei mitään ylimääräistä niin ymmärrän hyvin, ettei Heini alkanut jakamaan toisten ruokia pois. Tarjoutui kuitenkin, että olisi antanut palan omasta pitsastaan kilpakumppanilleen Noralle. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa osuutta pitsasta vastaan, koska se ei normaalistikaan kuulu hänen ruokavalioonsa. Niin, siellä viidakossa varmaan kannattaa hirveästi valikoida mitä syö, jos edes jotain on tarjolla.

Tämän jälkeen Nora saapui reiliin ja selitti miten ei Heini voinut antaa heille yhtä pitsoista, jolloin Jannelta tuli kaameat haukkumisvyöryt toiselle joukkueelle. Kysyn vaan, että onko hänestä pitsa sama asia kuin yksi vesomeloni jos on voittanut vuoren ruokaa?
Voin melkein laittaa pääni pantiksi, että jos voitto olisi mennyt toisinpäin niin Janne ei olisi ollut halukas luopumaan edes yhdestä palasesta omasta pitsastaan, ARGH!
Toivon todella, että heimot yhdistyvät ja Janne äänestetään pois. Kestävyyttä vaativat yksilökisat koskemattomuudesta eivät taatusti tule olemaan hänen juttunsa.
Ja millä oikeudella hän haukkuu toista joukkuetta: pullamössöklubi, ressukoita koko porukka, kultapossukerhoksi jossa koko porukka on pässejä...
Samalla Janne huijaa ristiin paria oman joukkueen kisaajaa ja juonitteli ulos oman liittolaisensa todella likaisesti jo kisan alkuvaiheessa.

Ja joo, se on vain tv-ohjelma, mutta silti vaan ärsyttää ja kovaa. :D

Tykkää-merkinnät

Kommentit