Sporty chic

Lokakuun tokavikana otetut asukuvat saavat kuvittaa marraskuun ensimmäistä postausta.
Vietin koko torstain ja perjantaista aamupäivän Helsingissä.
En tiedä mikä siinä on, mutta Helsingissä tunnun onnistuvan kuvissa aina paljon paremmin kuin kotinurkilla. Ehkä koen siellä oloni jotenkin varmemmaksi - sulaudun kaupungin sykkeeseen Saloa paremmin.

Viikonloppu vierähti juhlien. Järjestin liikkeessäni kahdet juhlat: perjantaina JVG-etkot rakkaiden ystävien kanssa ja sunnuntaina oli vuorossa herkkujen täyteiset baby showerit lukioaikaiselle ystävälleni. Molemmista on tulossa enemmän juttua omassa postauksessa.
Lauantai meni voimia keräillen, liikettä järjestäen ja kuvia muokkaillen. Tänään nukuin myös pitkät päikkärit. Koko päivän jatkunut sade antoi hyvän syyn kääriytyä peittojen lämpöön.

Asusta sen verran, että olen niin onnellinen kun parin vuoden etsinnän jälkeen löysin viimein ihanan rennon hameen itsellenikin. Kahden metrin kintuilla on vaikea löytää hametta, joka täyttäisi kaikki kriteerini. Viimein olen myös päässyt nauttimaan hameen ja tennarien yhdistelmästä, joka on yksi ehdoton lemppariyhdistelmäni tällä hetkellä.

Mitä mieltä te olette hameen ja tennarien yhdistelmästä?Mukavaa marraskuun alkua kaikille! <3











 Kuvat: Inna
Aurinkolasit & Rannekoru, LindexTakki, ZaraPaita, Object (saatu)Hame, ZaraLaukku, MulberryKengät, Reebok

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Maya,
Aivan ihana asu! Ja toi hame on kyllä juuri täydellinen 😊
www.blogger.com/profile/014571498830407345
hanna,
Ihana asu (mäkin haluun) ja kivat kuvat!!! Juu ei millään pahalla Salo, mutta siis Salo ja siis mikä syke missä... vähän vaikee siihen sulautua 😉
www.blogger.com/profile/072300701888651683
Sofia Kontro,
Aivan ihana tunnelma näissä kuvissa!:)

http://sofiaelizabetha.blogspot.fi/
www.blogger.com/profile/129860973386198480
Reetta Ekström,
Älä muuta sano - tulis varmasti otettua asukuvia paljonpaljon enemmän jos asuis Helsingissä! 😊
Kiitos kovasti Paula Sofia! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
No niinpä, siellä on kauniita rakennuksia joka kulmalla. 😊
Kiitos ihana Emilia! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
No tiiäks mä pelkään ihan tota samaa ja toisaalta myös ärsyttää et miten ne on niin kivat etten osaa enää muita kenkiä edes käyttää!! 😃
Mutta tänään päätin, että kun torstaina suuntaan Helsinkiin niin tennarit saa jäädä kotiin! 😃
Kiitos ihana! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Ostin sen reilu viikko sitten, eli kannattaa käydä LIndexissä kurkkimassa olisiko niitä vielä. 😊
Kiitos kovasti Kata! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Oon kyllä niin ihastunut siihen, heh! 😊
Kiitos Maria! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Haha, ihana Hanna! 😃
Kiitos kovasti! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,