WELCOME


Vuoden alusta asti päässäni on pyörinyt ajatus, joka voimistui päivä päivältä. Lopulta se ajatus kasvoi niin suureksi, että monina iltoina postaaminenkin jäi ihan vaan siksi, että kaipasin muutosta. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa, että kaipasin paluuta juurilleni. Ajatus omasta blogista täysin uudella ulkoasulla oli lopulta niin kirkas, että se oli toteutettava. Ja tässä sitä nyt ollaan ruudun takana ekaa postausta näpyttelemässä tänne www.reettaekstrom.comiin. Hymy on jämähtänyt huulille, vaikka maailman isoimmat silmäpussit koristaa tätä naamaa just nyt. Mutta ne silmäpussit on niin tän blogin avautumisen arvoiset.

Tai mitä olette mieltä? Miltä täällä teistä näyttää?

Mua jännittää tää blogin avautuminen siinä määrin, että kirjoittamisesta ei tahdo tulla mitään. Mutta sen vaan sanon, että yksin en olisi tästä ikinä selvinnyt. Olen saanut apua ja tukea muuttoon liittyvissä asioissa niin monelta taholta, että sana kiitos, tuntuu jotenkin liian vähältä. Ilman Juliaa ja Maria ei olisi tätä blogia tässä tällaisena edes olemassa. Marin kanssa kuvailtiin viikonloppuna banneri ja vähän muitakin kuvia. Hänen ja hänen miesystävänsä ansiosta materiaali Bellasta saatiin triljoonan säädön kautta siirrettyä tänne bloggeriin. Julian käsialaa on tämä ulkoasu, jonka hän on loihtinut toiveideni mukaiseksi. Mä en ollut uskoa tätä omaksi blogikodiksi kun ensimmäisen kerran näin kaiken valmiina. Siinä vasta taitava nainen onkin. Kiitos tytöt kaikesta avusta!♥

Blogi on vielä ministi kesken, mutta eiköhän tämän kuun aikana ole viimeisetkin jutut viilattu täysin kuntoon. Eli älkää ihmetelkö jos täällä välillä vielä näyttää jotenkin oudolle. Aikataulu meinasi ongelmien vuoksi räjähtää ihan täysin käsiin, joten on jonkinlainen ihme, että blogi edes saatiin tänään auki. Blogloviniin on myös osoitteen päivitys vielä tekemättä.

Mutta nyt aion pariksi päiväksi unohtaa kaiken säätämisen ja vaan keskittyä olemaan läsnä. Sillä just nyt musta tuntuu, että olen palannut kotiin ja tunnen bloggaamista kohtaan suurempaa intoa kuin aikoihin.♥

Ihanaa kesäkuuta kaikille ja toivottavasti mahdollisimman moni teistä löysi tiensä tänne! ♥ 
Kuva: Mari / MARI H

Tykkää-merkinnät